Logo
Pääkuva
Actual
 
O HOME PAGE OF MARTTI VIHANTO
 
INSTITUTIONAALISEN TALOUSTIETEEN VERKOSTO
 
Taloustieteeseen on kehittynyt olemassaolonsa aikana monia oppisuuntia. Standardiksi on erityisesti oppikirjoihin vakiintunut talouden toiminnan tarkastelutapa, jossa matemaattinen optimointi ja ekonometriset menetelmät ovat valta-asemassa. Psykologiset tekijät, historiallinen kehitys ja yhteiskunnan sosiaalinen pääoma jäävät siinä usein taka-alalle. Standarditaloustieteen ulkopuolella oleville oppisuunnille on monissa tapauksissa ominaista oikeusjärjestelmän, tapojen ja tottumusten, moraalin, liike-elämän käytänteiden ja muiden instituutioiden korostuminen. Oppisuunnista voisi ajatella käytettäväksi institutionaalisen taloustieteen tai instituutiotaloustieteen yhteisnimeä.

Institutionaalisen taloustieteen verkosto (Network of Institutional Economics in Finland) pyrkii herättämään keskustelua taloustieteestä ja edistämään menetelmien monipuolisuutta. Tavoitteena on tukea moniarvoista ja monitieteistä talouden tutkimusta. Verkoston henki on rakentava, suvaitseva ja uudistumishaluinen. Jäseniksi voivat liittyä eri tieteenalojen edustajat, jotka tutkivat taloudellisia ilmiöitä ja suhtautuvat sallivasti erilaisten tieteellisten menetelmien käyttöön. Verkosto on perustettu syyskuun 4. päivänä vuonna 2001 ja sitä ylläpitää dosentti Martti Vihanto.


JÄSENET

Ahonen, Pertti
Professori, yleinen valtio-oppi, hallinnon ja organisaatioiden tutkimus (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: institutionalistinen, mukaanlukien uusinstitutionalistinen
politiikan, hallinnon, organisaatioiden ja talouden tutkimus,
innovaatioiden diffuusio, muuntuminen ja sedimentoituminen, institutionalisoitumisen pitkän aikavälin tutkimus

Andersson, Jan Otto
Akademilektor emeritus, docent, samhällsekonomi (Åbo Akademi)
Erikoisalat: radikaalitaloustiede, ekologinen talous

Arminen, Ilkka
Professori, sosiologia (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: finanssisosiologia, korkeakoulutuksen markkinat

Eriksson, Ralf
Universitetslärare, docent, samhällsekonomi (Åbo Akademi)
Erikoisala: taloustieteen metodologia

Haukioja, Teemu
KTT, tutkijatohtori, taloustiede (Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö)
Erikoisalat: ympäristötalous, kestävä talouskasvu, dynaaminen tehokkuus

Heinonen, Visa
Professori, kuluttajaekonomia (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: kulutus, mainonta, kulutusyhteiskunnan muutoksen tutkimus

Hiedanpää, Juha
Tutkimusprofessori (Luonnonvarakeskus)
Dosentti, luonnonvarapolitiikka (Itä-Suomen yliopisto)
Erikoisalat: luonnonvarapolitiikka, institutionaalinen ympäristötalous, pragmatismi

Hjerppe, Reino
Ylijohtaja, eläkkeellä (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus)
Dosentti, kansantaloustiede (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: julkistalous, verotus, sosiaalinen pääoma ja talouden suorituskyky

Hjerppe, Riitta
Professori emerita, taloushistoria (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: pitkän aikavälin taloudellinen kasvu, teollisuuden kehitys Suomessa, ulkomaisten suorien sijoitusten historia

Hämäläinen, Timo
Ennakointijohtaja (Sitra)
Dosentti, kansainvälinen liiketoiminta (Itä-Suomen yliopisto)
Erikoisalat: talouden kilpailukyky, pitkät syklit, sosiaaliset innovaatiot

Kaisla, Jukka
Ph. D. (Econ.), yliopettaja (Metropolia ammattikorkeakoulu)
Erikoisalat: psykologinen ja evolutionaarinen taloustiede

Kautonen, Teemu
Professori, yrittäjyys (Aalto yliopisto)
Erikoisalat: instituutiotaloudelliset sovellukset liiketaloustieteessä, erityisesti luottamus ja yrittäjyys

Korpinen, Pekka
VTT, apulaiskaupunginjohtaja, eläkkeellä
Erikoisalat: globaalitalouden hallittavuus, pitkät syklit, economics of beauty

Kuusterä, Antti
Dosentti, taloushistoria (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: new institutional economic history, business-historia yleensä, pankkihistoria

Lehtimäki, Jorma
Lehtori, liiketaloustiede (Turun kauppakorkeakoulu), eläkkeellä
Dosentti, liiketaloustiede (Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta)
Erikoisalat: organisaation taloustiede, organisaatioteoria ja organisaatiotutkimus

Lovio, Raimo
Professori, organisaatiot ja johtaminen (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu)
Erikoisalat: innovaatioiden ja teknologisen muutoksen taloustiede

Mangeloja, Esa
Lehtori, kansantaloustiede (Jyväskylän yliopisto)
Dosentti, kansantaloustiede (Tampereen yliopisto)
Erikoisalat: onnellisuuden taloustiede, uskonnon taloustiede

Massa, Ilmo
Professori, ympäristöpolitiikka (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: ympäristöhistoria, ympäristösosiologia

Meklin, Pentti
Professori emeritus, kunnallistalous (Tampereen yliopisto)
Erikoisalat: kuntien talousanalyysit, konsernien talousjohtaminen, tuloksellisuuden mittaus ja arviointi

Määttä, Kalle
Apulaisjohtaja (Kilpailu- ja kuluttajavirasto)
Dosentti, oikeustaloustiede (Itä-Suomen yliopisto)
Dosentti, ympäristöjohtaminen (Jyväskylän yliopisto)
Dosentti, veropolitiikka (Lapin yliopisto)
Erikoisalat: oikeustaloustiede, kilpailupolitiikka ja -oikeus, veropolitiikka

Ollila, Petri
Professori, yliopistonlehtori, elintarvikemarkkinointi (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: maa- ja elintarviketalouden vaihdantajärjestelmät, tuottajaosuuskunnat, vaihdantakustannusteoria

Pantzar, Mika
Professori (Helsingin yliopisto)
Dosentti, organisaatiot ja johtaminen (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu)
Erikoisalat: evolutionaarinen taloustiede, practice theory

Riukulehto, Sulevi
Tutkimusohjelmapäällikkö (Etelä-Pohjanmaan Korkeakouluyhdistys)
Dosentti, taloushistoria (Jyväskylän yliopisto)
Erikoisalat: taloushistoria, oppihistoria

Saari, Juho
Professori, sosiologia (Itä-Suomen yliopisto)
Erikoisalat: hyvinvointivaltion dynamiikka, organisaatioiden innovatiivisuus, sosiaalipolitiikan institutionaaliset rakenteet

Saariluoma, Pertti
Professori, kognitiotiede (Jyväskylän yliopisto)
Erikoisalat: kognitiivinen psykologia, taloudellisen ajattelun psykologia

Sorsa, Ville-Pekka
Forskardoktor, företagsledning och organisation (Hanken)
Dosentti, yleinen valtio-oppi (Helsingin yliopisto)
Erikoisalat: finanssoituminen, instituutioteoria, raha- ja rahoitusjärjestelmät

Tammi, Timo
YTT, lehtori, kansantaloustiede (Itä-Suomen yliopisto)
Erikoisalat: taloustieteen metodologia, kokeellinen taloustiede

Toivonen, Timo
Professori emeritus, taloussosiologia (Turun kauppakorkeakoulu)
Erikoisalat: yhteiskuntatieteiden metodologia, kuluttajakäyttäytyminen

Valkama, Pekka
Tutkimusjohtaja, finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi (Tampereen yliopisto)
Dosentti (Turun yliopiston kauppakorkeakoulu)
Erikoisalat: kilpailuneutraliteetti, vaihtoehtoiset palvelutuotantojärjestelmät, julkistalouden rahoitusinnovaatiot

Vihanto, Martti
Tutkijatohtori, taloustiede (Turun yliopiston kauppakorkeakoulu)
Dosentti, kansantaloustiede (Turun yliopiston kauppakorkeakoulu)
Dosentti, oikeustaloustiede (Itä-Suomen yliopisto)
Erikoisalat: instituutiotaloustiede, talouspsykologia, oikeustaloustiede

Virtanen, Martti
Tutkimusjohtaja (Kilpailu- ja kuluttajavirasto)
Dosentti, oikeustaloustiede (Itä-Suomen yliopisto)
Dosentti, teknologiatutkimus (Lappeenrannan teknillinen yliopisto)
Erikoisalat: kilpailu, kilpailuoikeus, kilpailupolitiikka


Kirjoituksia

Ahonen, Pertti: Holdings of national and local governments in companies in Finland: Persistence and change in the longer term. Annals of Public and Cooperative Economics 82(2), 2016.

Haukioja, Teemu, Ari Karppinen & Jari Kaivo-oja:
Paljonko on motivaatiosi? Yliopistojen sisäänoton monikriteerinen arviointikehikko. Tiedepolitiikka 3/2013.

Haukioja, Teemu (yhdessä Sari Repka ym.): Merenkulun kansainvälisen ilmasto- ja ympäristösääntelyn vaikutukset Suomen elinkeinoelämälle. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 55/2017.

Hiedanpää, Juha ym.: Biotalouden vaikuttamispolitiikka ja institutionaalinen kannusterakenne. Maaseudun Uusi Aika 25(1), 2017.

Korpinen, Pekka: Suomi kääntyy länteen. Talouden tarina sisäpiiriläisen kertomana. Into Kustannus 2017.

Lehtimäki, Jorma & Jonne Lehtimäki: Impact of Knowledge Capital on Performance of Firms: A Case of Firms in Finland. Eurasian Journal of Business and Economics 9(18), 2016.

Ollila, Petri: Tuottajaosuuskuntien kilpailuedut ja kehittymisen ongelmat taloustieteiden näkökulmasta. Julkaisussa Osuuskunnat ja kestävä kehitys, toim. Shimelles Tenaw, Visa Heinonen, Sami Karhu & Petri Ollila. Pellervo 2015, s. 62-91.

Pantzar, Mika: Suomalaisista datatalouden kuluttajakansalaisia. Julkaisussa Digitaalinen Suomi 2017. Helsinki 2017.

Sorsa, Ville-Pekka: Mitä on poliittinen talous ja miksi sen tutkimusta tulee edistää? Poliittinen talous 1(1), 2013.

Valkama, Pekka & Ari-Veikko Anttiroiko: Innovaatioperusteinen palvelutalouden muutos: verkostoitumisen ja digitalisaation vaikutukset julkisiin palveluihin. Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/2011.

Vihanto, Martti: Kansantaloustieteen opetuksessa
uudistamistarpeita.
Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/2006.

Virtanen, Martti: Kilpailu- ja kuluttajapolitiikka toimivassa markkinajärjestyksessä – ordoliberalistinen näkökulma. Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2015.


Home

HomeCoursesSeminarsContactStaffDiscussion Papers
289918| Copyright (c) 2007-2017